Marraskuun mietteitä

Marraskuun mietteitä

Wanhan Liiton pidemmän tähtäimen suunnitelmat ovat vähän kerrassaan muotoutuneet ja näistä ajattelimmekin vähän jakaa ajatuksia.

MMP eli Multiman Publishing on säälittävän huonosti edustettu suomalaisessa pelimyynnissä, mutta arvostettu harrastajien keskuudessa. Tähän koitamme saada hieman muutosta. Hienot pelisarjat OCS, BCS, TCS ja ASL sekä GCACW ovat tuttuja monelle sotapelaajalle, mutta viimeisimpien julkaisujen kautta myös ehkä entistä helpommin lähestyttäviä. Operational Combat Series (OCS) sai juuri uuden pelin, Smolensk - Barbarossa Derailed, jota pidetään myös hyvänä ensitutustumisena tähän mielenkiintoiseen sarjaan. Seuraava saapuva erämme tuo Smolenskin hyllyyn. Muistutuksena vielä että tilattavissa suoraan hyllystä löytyy myös Advanced Squad Leaderin (ASL)  taskuohjekirjaa sekä Hatten in Flames -historiallista modulia.

GMT Games on toinen kiinnostava julkaisija, mutta heidän kysytyimpiä pelejään tuntuu jo löytyvän ihan perinteisistä suomalaisista liikkeistä. Mikäli joku helmi jää täysin pimentoon, lupaamme kyllä tuoda harrastajille saataville sitä mitä kaivataan. En ole mm. Empire of the Sunia tai COIN sarjan järeämpiä teoksia nähnyt lähikaupoissa. Lautapelit.fi näytti myyvän joitain ja hieman jopa yllätyin että Here I Stand - Wars of Reformation oli saanut hyllytilaa.

Toki seuraamme laajalti saatavuuksia ja useimpia julkaisijoita. Compass Games on tuomassa muutamiakin ehdottoman kiinnostavia reprinttejä ja versioita, ehkä odotetuimpana Mark Hermanin France 1944. 

Figupelejä ja keräilykortteja emme ole ainakaan suunnitelleet ottaa valikoimiin. Näitä tuntuu löytyvän jokaisesta kivijalka- ja nettikaupasta Suomessa.

Toinen laajentuva tuoteosasto tulee olemaan tarvikkeet. GMT:n pidetyt nappulatarjottimet ovatkin jo tarjolla ja valmiina lähtöön. Varastoon on saapumassa ihan perinteistä noppaa, seteissä ja yksittäin. Kysyttynä tuotteena saamme myös pelilaatikoiden kiinnipysymistä edesauttavaa “kumilenkkiä” (tekninen termi). Näitä tulee tarjolle yksittäin ja pienissä erissä. Olemme myös harkitsemassa pinsettien lanseeraamista. Näillä pinseteillä countterit toivottavasti pysyvät hanskassa. Tästä lisää tuonnempana.

Harkittavana tulevaisuudessa ovat myös roolipelit, tarkemmin OG D&D kloonit kuten Dungeon Crawl Classics. D&D:n viidettä editiota tarjotaan useammassakin myyntikanavassa, mutta “vanhan liiton” roolipelit ovat hieman vähemmällä saatavuudella. Ehkä alkuun tunnustelemme hieman maastoa ja suoritamme tiedustelua. Resursseillamme ei ole mahdollistakaan rynnätä suin päin rintamaa kohti, joten harkinta on välttämätön paha. Hyvä näin.

Miellyttävää talven odotusta!

Wanha Liitto

-Jani

P.S Rintamalla on vielä kovin hiljaista, joten pyydämmekin Teiltä, että jakaisitte sanaa pidemmän kaavan lautapelien ystäville. Varaston kierto nopeuttaa uusien tuotteiden esilletuomista ja eihän sitä tiedä mitä tästä kaikesta seuraa! Intoa piisaa.

Kommentit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.